Erkki Soini vietti taannoin merkkipäiviään, 15-vuotisjuhliaan ESiORin toimitusjohtajana. Mitä kaikkea mies onkaan saanut aikaan?
Erkki on ollut koko ajan aktiivisesti osallistuva toimitusjohtaja ja ensilinjan tieteentekijä, eikä ole pelännyt mitään työtä – milloin Erkki on häärännyt huollon puolella, milloin kilpailustrategiaa suunnittelemassa, milloin kehittämässä jotain aivan uutta, milloin raportoimassa tuloksia.
Kova työ on tuottanut tulosta, ja hyvin usein Erkki on kutsuttu palkintopallille. Vuosiin mahtuu useita alan arvostettuja tunnustuksia ja vastuutehtäviä kongresseissa, työryhmissä sekä hankkeissa. Kaikkien julkaisujen määrä lasketaan sadoissa, vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisujakin on yli 70.
Erkin motivaatiota ei tarvitse kauan miettiä: asiakasprojektien tarjoamat monipuoliset haasteet innostavat päivästä ja vuodesta toiseen – aina on mahdollisuus kehittää uutta ja oppia lisää. Suurimpina onnistumisinaan Erkki pitää ESiORin henkilöstön kasvua niin lukumäärällisesti kuin ammatillisen osaamisenkin suhteen. Myös Euroopan ISPOR-kongressin palkinnot vuosina 2006 ja 2019, arviointilautakunnan puheenjohtajuudet 2010-11 sekä lukuisat podium-esitykset ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Viimeisimmät tähtihetket ovat ESiORin tuleminen valituksi TEHDAS-hankkeeseen sekä yksi tulevista pääpodiumesityksistä USA:n ISPOR-kongressissa. Tulevaisuuden toiveina ja tavoitteina ovat uusien palveluiden lanseeraus, koko ESiORin henkilöstön jatkuva kehittyminen ja oppiminen sekä yrityksen kansainvälistyminen.