Sandra Hänninen, vuoden 2022 Maahanmuuttajanainen

Savon Nainen Tuija Keinonen (vasemmalla), Kuopion II Zonta-kerhon puheenjohtaja Pirkko Ohvo ja Maahanmuuttajanainen Sandra Hänninen
Savon Nainen Tuija Keinonen (vasemmalla), Kuopion II Zonta-kerhon puheenjohtaja Pirkko Ohvo ja Maahanmuuttajanainen Sandra Hänninen

Naistenpäivän kunniaksi ilmoitamme ylpeinä, että Kuopion II Zonta-kerho on valinnut meidän Sandra Hännisen vuoden 2022 Maahanmuuttajanaiseksi!

Kuopion II Zonta-kerho kuuluu kansainväliseen Zonta International -järjestöön, joka on jo yli 100 vuoden ajan tehnyt työtä naisten voimauttamiseksi. Kansainvälisen organisaation rinnalla Kuopion II Zonta-kerho on vuodesta 1981 puhunut tyttöjen ja naisten hyvinvoinnin, koulutuksen ja tasa-arvon puolesta, sekä vastustanut lapsiavioliittoja ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Vuosijuhlassaan kerho palkitsee naisia tuodakseen heitä ja heidän merkityksellistä työtään esille. Kerho on valinnut Savon Naisen vuodesta 2000 ja Maahanmuuttajanaisen vuodesta 2004, ja nämä naiset edustavat monia eri ammattialoja. Tänä vuonna valintojen perusteena oli työskentely aloilla, jotka ovat osa Kuopion lääkealan, sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskittymää.

Sandra Hännisen vuoden Maahanmuuttajanaiseksi valitsemisen perusteluna on hänen saavutuksensa kehitys- ja tutkimustyössä sekä nykyinen työnsä ESiORilla. Sandra on opiskellut maisterin ja tohtorin tutkintonsa Suomessa, on työskennellyt ja rakentanut elämäänsä täällä jo yli 20 vuoden ajan.

Sandra kertoo, että Kuopion II Zonta-kerhon tunnustus on hänelle suuri kunnia. Kokemuksensa perusteella Sandra sanoo, että tulevaisuuden suunnitteleminen on turhaa. Koskaan ei tiedä, mitä on luvassa, ja pienetkin päätökset saattavat johtaa asioihin, joista ei ole osannut edes unelmoida. Sandra haluaa valaa muihinkin elämänpolun ja onnen etsijöihin rohkeutta ja halua ottaa riskejä.

Sandra on työskennellyt määrätietoisesti menestyäkseen vieraassa maassa – ja samalla tehnyt pienin askelin vieraasta maasta kotimaansa. Olemme todella ylpeitä sinusta, Sandra. Onneksi olkoon!

Hyvää naistenpäivää kaikille!

 

Lue lisää. (Artikkeli luettavissa Savon Sanomien tilaajatunnuksilla.)

Lue lisää Zonta-järjestöstä seuraavista linkeistä: Zonta II Kuopio, Zonta Suomi, Zonta International